Valtuustoterveiset maanantailta, jolloin Leppävirralla puhuttiin sekä Soisalon saaren kouluista että Sorsakosken koulun tulevaisuudesta. Puhuin Soisalon saaren uuden koulun selvittämisen puolesta: Leppävirta on maantieteellisesti laaja kunta ja välimatkat ovat pitkät sillan toisella puolen. Soisalon vetovoimalle uusi koulu olisi piristys ja nykyisilläkin oppilasennusteilla uuteen kyläkouluun riittäisi 60-70 oppilasta. Seuraavat asiat on kuitenkin otettava huomioon:

  1. Soisalon ihmisten on saatava aidosti keskustella uudesta koulusta. Nyt näin ei ole vielä tehty, kun esitys uudesta koulusta tuli ilmi vuoden alussa. Esimerkiksi kurjalalaiset eivät ole päässeet kertomaan valmistelua varten omaa mielipidettään. Kuntalaisten kuulemiseen velvoittaa myös kuntalaki.
  2. Muistetaan, ettei kyse ei ole pelkästään Kurjalasta ja Konnuslahdesta (jossa nykyisin koulut sijaitsevat) vaan myös esimerkiksi Puponmäestä, Saamaisista, Soinilansalmesta, Näätänmaasta ja Haapamäestä.
  3. Lapsivaikutusten arviointi on toteutettava alueella aidosti lapsia kuullen ja heiltä visiota unelmakoulusta kysyen. Leppävirran on kehitettävä lapsivaikutusten arvioinnin osallisuutta kaikissa lapsiin kohdistuvissa päätöksissä. Tähän myös Unicefin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli velvoittaa.
  4. Toivon uuden koulun rakentuvan puusta, mikäli siihen päädytään.

Sorsakosken 1.-3.luokkien sekä päivähoidon järjestämisen kohdalla äänestin niiden lakkauttamisen (syksyllä 2021) puolesta, kuten talouden tasapainotusohjelmassa vuonna 2019 koko valtuustona sovimme. Nyt tuohon kirjaukseen esitettiin kahden vuoden lisäaikaa, mikä voitti äänestyksen 19-16. Miksi itse äänestin lisäaikaa vastaan?

  1. Lisäajalle ei kukaan asiaa kannattanut esittänyt taloudellista pohjaa. Kysymysmerkkinä itselleni edelleen on, millä tuo kahdella vuodelle tarvittava, noin 0,5 miljoonaa euroa, rahoitetaan.
  2. Oppilasmäärät Sorsakoskella eivät ole kääntyneet nousuun vaan laskeneet entisestään. Ensi syksynä koulun puolella on 18 oppilasta ja yksi eskarilainen. En valitettavasti näe, miten kahden vuoden määräaika suuntaa kääntää.
  3. Rakennus, jossa koululaiset Sorsakoskella olevat, ei ole opetuksellisesti paras. Lapset olisivat mahtuneet hyvin Leppäkertun koulun pienentyville alaluokille. Opettajille olisi ollut tarvetta Leppäkertun koulun ylemmillä luokilla purkamaan luokkakokojen painetta. Tarjolla olisi ollut uusia kavereita sekä opetuksellisesti erinomaiset, uudet tilat.
  4. Välimatka Leppäkertun kouluun olisi ollut lyhyt, taajamasta taajamaan noin kahdeksan kilometriä.

Mielipiteitä on moneen lähtöön, tällä kirjoituksella halusin avata omaa tulkintaani valtuuston jäsenenä. Kommentoi ihmeessä somessa tai laita viestiä, jos olet asiasta eri tai samaa mieltä. Tehtyjen päätösten mukaan kuitenkin eletään. Tämän kauden valtuustokokemuksella voin sanoa, että kouluasiat puhututtavat aina eniten ja lasten asian kuuluukin liikuttaa. Eri vaihtoehtoja on punnittava tarkoin. Siksi haluan, että jo mainitsemani lapsivaikutusten arvioinnit tehdään tarkoin tulevaisuudessa. Kokemusta siitä jo osittain on, esimerkiksi Sorsakosken 4.-6.luokkalaiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä Leppäkertun koulun ympäristöön heiltä asiasta kysyttäessä.

Tällaisissa merkeissä vuoden 2021 ensimmäinen valtuuston kokous. Tälle kaudelle vielä kaksi kokousta jäljellä, aika näyttää, jatkuuko oma työ myös sen jälkeen.

Scroll to Top