Auli Piiparinen

Moikka!
Olen Piiparisen Auli, 30-vuotias kotiseuturakas savolainen vaikuttaja. Toimin Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsenenä ja Leppävirralla 3. kauden kunnanvaltuutettuna sekä elinkeino- ja tulevaisuustoimikunnan puheenjohtajana. Juureni ovat Suvasveden rannalla Kurjalan kylässä. Oma kotini löytyy kirkonkylältä.
Tällä hetkellä työskentelen eduskunnassa kahden kansanedustajan avustajana ja talouspolitiikan pyörteissä. Rakastan kirjoittaa puheita ja syventyä uusiin asioihin. Talouden lisäksi liikenne-, koulutus- ja puolustuspolitiikka kiinnostavat. Suoritin asepalveluksen vuonna 2026 reserviupseerikurssin 267 läpi käyden. Olen reservin arvoltani vänrikki.
Aiemmin olen työskennellyt niin nuorten työelämä-, talous- ja yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijana Kuopiossa sekä valtakunnan tasolla suomalaisen vientiteollisuuden osaamisen asiantuntijana. Joensuun Yrityskylän esihenkilönä toimin vuodet 2022-2023.
Politiikasta innostuin vuonna 2016 toimiessani Suomen Lukiolaisten liiton varapuheenjohtajana. Tein puoluevertailuni ja päädyin keskustaan, jossa sekä yhteinen tekemisen meininki että arvot sivityksestä, paikallisuudesta ja kestävästä kehityksestä vastasivat omia ajatuksiani. Nopeasti päädyin puolueen opiskelijajärjestön johtoon, kun toimin vuodet 2018-2019 Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana.
Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi. Opinnoissa syvennyin henkilöstöhallintoon ja johtamiseen. Parhaillaan suoritan töiden ohessa kauppatieteiden maisteritutkintoa Itä-Suomen yliopistossa innovaatiotutkimuksen saralta.
Minulle tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja sivistys ovat politiikan teon ytimessä. Rinnalla kulkee kestävän talouden mahdollisuudet. Maksuton koulutus on tärkeä pohja, ja avain onnellisuuteen, itsensä kehittämisen ja unelmien toteuttamiseen. Seuraavilta sukupolvilta tai tältä pallolta emme voi elää tulevaisuutta pois.
Olen ollut ehdolla myös eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan vaalipiirissä saaden vuosina 2019 ja 2023. Yli 2000 ääneen luottamuksesta olen ollut nuorena ehdokkaana valtavan kiitollinen.
Vapaa-ajalla viihdyn kuntosalilla, juoksen ja luen kirjoja. Liikunnan ohella metsästys on rakas harrastus.
CV
Työ
- 2024- eduskunta-avustaja / Keskustan eduskuntaryhmä (ed. Kalli ja Lintilä)
- 2022-2024 asiantuntija, Talous ja nuoret TAT / Nuorten yrittäjyys ja talous NYT (Itä-Suomi)
- 2020-2022 asiantuntija, Kemianteollisuus ry
- 2018-2019 puheenjohtaja, Keskustaopiskelijat ry
- 2017 kioskityöntekijä, Lasten päivän säätiö (Linnanmäki)
- 2016 varapuheenjohtaja, Suomen lukiolaisten liitto ry
- 2014-2015 torimyyjä, Kotileipomo Nyyssönen (Leppävirta ja Varkaus)
Koulutus
- 2024- kauppatieteiden maisteriopinnot (KTM), Itä-Suomen yliopisto
- 2021 liiketalouden tradenomi, Haaga-Helia amk
- 2015 ylioppilas, Leppävirran lukio
Luottamustoimia
Leppävirran kunta
- 2025- Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsen
- 2017- kunnanvaltuutettu
- 2021-2025 kunnanhallituksen varapuheenjohtaja
- 2017-2021 koululautakunnan varapuheenjohtaja
- Virkistysuimala Leppäkerttu Oy:n hallituksen jäsen 2017-2021
- Savon koulutuskuntayhtymän valtuuston jäsen 2017-2021
Keskusta
- 2022- Keskustan puoluevaltuuston jäsen
- 2020-2023 Keskustan Pohjois-Savon piirin varapuheenjohtaja
- 2018-2019 Keskustaopiskelijat ry puheenjohtaja
- 2018-2019 Keskustan puoluehallituksen jäsen
- 2017 Keskustaopiskelijoiden liittohallituksen jäsen
- 2017- Leppävirran keskustanuorten puheenjohtaja
Opiskelijapolitiikka
- 2019-2021 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen jäsen
- 2018-2021 Opiskelijakunta Helgan edustajiston varajäsen
- 2016 Suomen lukiolaisten liiton varapuheenjohtaja
- 2015 Itä-Suomen lukiolaisten varapuheenjohtaja
- 2013-2014 Leppävirran lukion opiskelijakunnan puheenjohtaja