Auli Piiparinen

Auli004

Auli Piiparinen

Auli Piiparinen

Leppävirtalainen vaikuttaja
Auli Piiparinen

Itsensä johtamisen ikuinen matka

Tunnen itseni ja olen toiminut useamman vuoden johtajana. Kohtaan silti haasteita itseni johtamisessa. Kurssilla odotan pääseväni pureksimaan kehityskohteitani ja soveltamista hyvää esihenkilötyöhön. Etenkin kurssin koutsaus-osuus herättää innotusta, sillä en ole ennen syventynyt menetelmään. Mentorointiohjelmaan puolestani olen ottanut osaa, ja sieltä oppinut kokemusten jakamisen sekä vertaistuen tärkeyden.

Miten johdan itseäni, mitä osaan ja mitä pitää vielä opetella? 

Itseni johtamisen perusteet olen oppinut järjestötoiminnan kautta. Parhaaksi ystäväksi on tullut sähköinen kalenteri, jota kautta aikataulutan niin työt, luottamustoimet kuin välillä illallisen poikaystävän kanssa. Mielenrauhaa tuo kokonaan vapaat päivät, joita muutama vuosi takaperin en osannut tarpeeksi arvostaa. Osaan hahmottaa ison kuvan, luoda strategian sekä panna sen toimeen yhdessä muiden kanssa. Minua kiinnostavat myös asioiden yksityiskohdat. 

Olen aktiivinen ihminen, joka tekee paljon mutta haluaisi aina tehdä vielä enemmän. Koen huonoa omatuntoa asioista, joita luulen, että muut ihmiset olettavat minun tekevän. Normatiiviselle minäkuvalleni kasautuu paljon paineita. Epäolennaisen erottaminen olennaisesta ja oman rajallisuutensa tunnistaminen ovatkin aiheita, joille haluan löytää lisää ymmärrystä.

Miten opin parhaiten, mitä on jatkuva oppiminen? 

Työelämässä tutuksi on tullut jatkuvan oppimisen 70-20-10 –teoria. Teoria juontaa juurensa jo 1990-luvulle ja sitä käytetään edelleen tänä päivänä osaamisen kehittämisen mallina. Sen mukaan ihmisen oppimisesta 70 prosenttia tapahtuu haastavien työtehtävien kautta, 20 prosenttia kollegoiden kanssa keskusteluista ja heiltä oppimalla ja loput 10 prosenttia puolestaan muodollisen koulutuksen kautta. Teoria puoltaa siis epäformaalia osaamisen kehittämistä, mutta samalla jatkuvan oppimisen tunnistamiseksi halutaan lisää koulutuspäiviä (Huhtanen 2019, 37.) Olisiko kyse siitä, että emme aina osaa sanoittaa tarpeeksi omaa osaamistamme auki? Voisiko esihenkilö auttaa tunnistamaan projektissa kertyneitä taitoja, ja tältä pohjalta ohjata kiinnostusta myös tarvittaviin lisäkoulutuksiin? Näihin kysymyksiin haluan kurssilta etsiä vastauksia.

Itse opin parhaiten palautteen saamisen kautta. Toisten tekemät huomiot kertovat, onko yhteinen tavoite saavutettu ja mitä toimintatapoja kannattaa tulevaisuudessa käyttää. Lisäksi kurssin ennakkotehtävistä kävi ilmi, että olen hyvin visuaalinen oppija. Tunnistan, että, muistan hyvin ihmisten kasvot sekä kirjojen kuvat. Myös asioiden loogisuus auttaa minua muistamaan ja yhdistämään asioita toisiinsa.

Kaiken kaikkiaan johtaminen on ikuisen oppimisen matka, jossa peiliin katsominen on suotavaa. Odotan, että kurssilla sekä kertaan jo oppimaani että opin uutta. 

Tämä blogi on osa liiketalouden amk-opintojani. 

Lähteet: Huhtanen, A. 2019. Työn tuuli 1/2019. Jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden osaaminen. Henry ry. 

Yksi kommentti artikkeliin ”Itsensä johtamisen ikuinen matka”

  1. Tuo 70-20-10 teoria on itsellenikin tuttu, mutta heräsin nyt miettimään miten paljon Suomessa painotetaan kuitenkin koulutusta ja eri tutkintoja. Loppupeleissä tutkinto ratkaisee usein edelleen kuka esimerkiksi valitaan avoimeen työpaikkaan, vaikka todellisuudessa osaamista voi olla kertynyt huomattavasti enemmän työelämästä. Erittäin mielenkiintoinen tuo kysymyksesi siitä, voisiko esihenkilö auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan näitä opittuja taitoja!

Kommentointi on suljettu.